Eilen kokeiltiin ensimmäistä kertaa koneajelua. Matti oli Frodon kanssa grillaamassa pihalla ja Caro katseli minua sen näköisenä, että mitäs seuraavaksi. Totesin sille, että nyt jos koskaan, otetaan härkää sarvista ja kokeillaan, miten meidän käy. Voiko pentu enää kauniimmin käyttäytyä? Väitän, että ei voi. Aloitin etutassuista. Ei rimpuilua edes anturoiden välejä ajettaessa. Frodolle tämä on edelleenkin vaikea paikka (ilmeisesti kutittaa kamalasti). Sitten rohkeasti kuonon kimppuun. Odotin hirveää huutoa, kun muistin, miten Frodo käyttäytyi ensimmäisillä kerroilla, vaikka Matti oli apuna. Ei mitään. Caro istui ja kuunteli, kun ajelin. Ihan niinkuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia. Takatassuissa hellitin jo hieman, etten olisi liikaa koetellut onneani ja pennun kärsivällisyyttä. Nyt molemmille jäi tosi positiivinen mieli. Takatassut siistitään lopullisesti tänään.

Caro on osoittautunut niin ihanteelliseksi pennuksi, että mielenkiinnolla :) odotamme, mitä nuoruus tuo tullessaan. Mutta sitä ei murehdita vielä. Suuri kiitos näin ihanasta pennusta kuuluu Mirja-kasvattajalle, joka yhdessä Yaelin kanssa kasvatti ja uhrasi aikaansa näille pienille niiden ensimmäisinä viikkoina. Huomaa, että ne on kasvatettu perheessä, missä koirat eivät ole vain koiria, vaan perheenjäseniä, joiden kanssa touhutaan ja siksi niiden käsittely on helppoa. Suuri osuus on tietysti myös Bicho-äidillä ja Frodo-isällä, joiden luonteissa ei todellakaan ole toivomisen varaa.

Pennun piirteet väistyvät pikkuhiljaa :(